Ihan überkuollut. Tai ei, ei se kai ihan pidä paikkaansa. Mutta pitäisi olla, tämmöisen urakan ja hössötyksen jäljiltä. Jouduin vielä palaamaan tuohon lopputyöhön ja hiomaan tylsiä muotoseikkoja. Huomenna olisi tarkoitus vielä herätä kukonlaulun aikaan tarkastamaan yksityiskohtia, että onko pisteet ja pilkut kohdillaan ja kaikki systemaattista ja järkeenkäypää. Ei elämä. Voisin jo puolestani heittää koko pahuksen lopputyön viemäriin. Miksi se kaikki raadanta ja tuska, mitä tuossa vielä kuukausi sitten sen eteen hikoilin ei voi riittää? Kuvittelin, että elämä hellittäisi hieman, kun työt loppuivat hiljan. No eihän ne työt siitä tietenkään mihinkään lopu, tulee vaan erilaisia töitä. Töitä, töitä ja töitä. Pelottaa huominen. Pelottaa, että olen niin stressaantunut, että onnistun purkamaan sen lähimmäisiini täysin tarpeettomalla kivahtelulla.

Tänään ajattelin tuossa iltasella käydä extempore vähän jouluostoksilla, että jotain saisi edes pois alta. Unohdin vain tyystin, että siellähän ne ovat kaikki muutkin ihan extempore. Kaupoissa ei päässyt suunnilleen tavaroiden lähellekään, kassoista puhumattakaan. Annoin sitten olla. Jos sitä vaikka huomisaamuna reippaana, pirteänä ja iloisin mielin, siinä josssain välissä. Toivoa sopii.

Minä olen viimeaikoina joutunut turvautumaan ihan liikaa ihmisten apuun. Lähimmäisten apuun. No eletäänhän tässä tälläisiä poikkeuksellisia ehkä kerran kymmenessä vuodessa aikoja, mutta silti. Hävettää jo moinen avun ruinaaminen.

UM. Ajattelen häntä jatkuvasti. Kohta näenkin hänet. Tänään näin exän. Sovitusti, sitten kesän jälkeen. Tuntui hassulta. Hyvältä, rennolta, mutta ei siltä, että haluaisin palata takaisin. Välitän hänestä kyllä. Me taidetaan olla niitä ihmisiä, jotka tulevat parhaiten toimeen keskenään vain kavereina. En koskaan rakastunut exääni. Ihastuksen jälkeen tunteet muuttuivat ystävämäiseksi välittämiseksi. Toivon todella, että hän saa elämänsä raiteilleen, eikä harmittelisi enää meidän eroa. Parempi näin.

UM. Hän ressu soitteli minulle viime viikonloppuna kolme kertaa, mutta en voinut vastata. Hän oli työpaikan pikkujouluissa perjantaina. Hän lähetteli viestejä ja kyseli mitä teen, kun kerroin, että joudun heräämään seuraavana aamuna töihin viideltä, hän sanoi, ettei häiritse enää ja toivotteli hyvää yötä. Sitten kun heräsin, hän lähetti viestin, että tuli juuri kotiin ja on kova ikävä. Vastasin, että samoin. Sitten hän yritti vielä soittaa, mutta minä en juuri silloin ehtinyt vastaamaan. Sitten kyselin, että hän taitaa jo nukkua ja pahoittelin, etten ehtinyt vastaamaan. Hassua mennä töihin siihen aikaan, kun toinen tulee juhlista kotiin. Olisi ollut varmaan hassua jutella siinä tilanteessa. Sitten hän viesteili kun heräsi ja yritti illalla soitella kaksi kertaa. Minä vain olin sellaisessa tilanteessa, että en olisi voinut jutella kovinkaan normaalisti, enkä olisi kuullut mitään. Viestini lauantaina olivat ehkä hiukan tylyn oloisia, väsymyksestä johtuen. Pelottaa tällainen ihastuminen. Ihastun melko herkästi. UM:ssä ei onneksi ole mitään sellaista todella erikoista, minkä takia olisin ihan että vau, miten tuollainen voi olla kiinnostunut minusta? Hän on ihan, aika tavallinen, paitsi ulkomaalainen, mikä tietysti tekee hänestä hiukan erilaisemman, kuin aiemmat poikaystävät. Sitäkö se vain on? Minulla ei ole mitään erityistä viehtymystä ulkomaalaisiin yleensä. Etenkin kokemuksen myötä sitä on oppinut siinä mielessä maakohtaiseksi rasistiksi, en siis ole rasisti, mutta tiettyjen maiden miesedustajien juttuja en vain enää jaksa ottaa kovin vakavasti. Arvostan suomalaisia miehiä yleensä. He eivät lässytä, vaan sanovat enimmäkseen mitä tarkoittavat. Luotan suomalaisiin miehiin yleensä ottaen eniten maailmassa. Tietysti löytyy petollisia suomalaismiehiä ja naisia, mutta noin yleensä. UM edustaa mielestäni suhteellisen luotettavaa, suomityyppistä maata, joten hänen kohdallaan en voi ajatella, että tuon maalaiset ovat kyllä lähes poikkeuksetta sitä tiettyä sorttia. Mutta, ihastuinko UM:n synnyinmaahan, aksenttiin, yms. enemmän kuin häneen itseensä? Vai onko sillä tässä vaiheessa edes niin väliä? Ehkä se ei ole edes niin paha jos nuo asiat vähän vaikuttaisivatkin, koska eikö se ole kuitenkin se koko paketti? Ja nuo kuitenkin kuuluvat siihen myös oleellisesti. Minulla ei kuitenkaan, tietääkseni, ole synnynnäistä taipumusta ihastua poikkeuksetta tuon maalaisiin.

Ja tuota, joo. Sanotaan vaan että joo. Näin se on, ei vähempää, ei enempää. Kenenkään ei tarvitse yrittääkkään ymmärtää.

Positiivista on, että tässä kiireitten keskellä ehdin kuitenkin ajatella UM:ää ja paljon. :)