Nyt kun kerran on tämä vauhti päällä, niin kirjoitellaanpa sitten. Vaikka ajatukset ovat täysin sekaisin ja jäsentymättömästi päässä, mutta ehkä ne tästä vielä johonkin järjestykseen menee, kun vaan kirjoittaa.

Eilen havahduin pitkästä aikaa huomaamaan sinisen taivaan ja auringon valon. En osaa sanoa onko paistanut jo aiemminkin viimeaikoina, koska harvoin olen saanut olla ulkona tai lähellä ikkunoita "valoisana" aikana. Kaunis auringonpaiste sai jotenkin mieleni haikeaksi, vaikka voisi kuvitella sen ilahduttavan. Tuli kummallinen "lopun ajan" tunne. Liene olen nähnyt liikaa elokuvia, joissa loppu tulee, kun kaikki on kauneimmillaan, tai sitten tiedostan vahvasti, että sitä itsekin kohdalleni toivon, ja näin yllättävän kauneuden osuessa kohdalle tulee mieleen heti loppu, vaikka ei se niin ole. Ei sitä voi tietää. Mutta näin vain tunnen, tunsin, eilen, kun kaikki oli kaunista sen pienen hetken.

Juuri nyt kaikki muu tuntuu pieneltä ja toisarvoiselta. Siis mikä muu, ihmettelette varmaan. Muu, kuin se, mitä annan ihimisille. Jos olen mennyttä huomenna, toivon, että olen myös antanut jotain ihmisille, jotka minut tuntevat ja muillekin. Ei ole minun vika, jos joku ei minua osaa arvostaa, mutta se ei merkitse sitä, että minun pitäisi käyttäytyä niin, että minua ei tarvitsisi arvostaa.

Höh, tuli viesti, ajatus katkesi. No okei, viesti tuli UM:ltä. Iih! No mutta jännittää ihan kamalasti. Nähdään niin pian. Juteltiin viikonloppuna kolmeen otteeseen. Vaikka joskus sortuilen, harvoin onneksi, ottamaan häneen yhteyttä pienessä nousuhumalassa, niin onneksi hän tekee aivan samoin. Totuushan tulee humalaisten ja lasten suusta. Mutta mukavaa on myös se, että UM soittaa aina myös krapulapäivän iltana. On hauskaa, kun ensin ollaan juteltu kumpikin hiprakassa iloisesti ja soljuvasti ja seuraavana iltana jutellaan taas hieman väsähtäneempinä, mutta jutellaan kuitenkin. Jotenkin ennen UM:ää olin jo tottunut, että miehet eivät halua olla suunnilleen missään tekemisissä krapulassa. UM on tekemisissä missä tilassa hyvänsä ja se tuntuu erityisen hyvältä. Yritän alkaa hiljalleen tolkuttamaan itselleni, että odotukset eivät välttämättä kohtaakaan UM:n kanssa kun nähdään. Varaudun siihen. Mutta sitten on vaan taas totuttelu hiljaiseen puhelimeen, siihen olen jo tottunut. Siitä pääsee nopeasti yli. Mietin vain mikä tässä on. Mikä saa ihmisen, kahden ihmisen olemaan tiiviisti yhteydessä kuukausia näkemättä, kun on nähty vain pari kertaa? Miksi juttu vielä vaan tiivistyy, eikä hiivu, kuten voisi olettaa? Olemmeko me kaksi vain sattumalta kaksi epätoivoista onnetonta, joille kummallekaan ei ole tässä tämän syksyn ja talven kuluessa parempaa eteen kävellyt vai mitä tämä on? Toki sattumalla on osuutensa. Epätoivoa en ainakaan omalta osaltani allekirjoita. Pikemminkin, kuten jo syksystä sanoin, tämä systeemi sopi itselleni mitä parhaiten. Mutta mitä tapahtuu kun näemme? Miltä se tuntuu? Asioita joihin hänessä ihastuin: sinnikkyys, suloinen hymy ja katse, pieni ujous, huomioon ottaminen, rentous, huumorintaju, tietty syvyys, joka ei ole ensinäkemältä ehkä heti niin selvää mutta sen voi aistia, suoruus, vilpittömän oloisuus, kotoisuus, aitous. UM:n kanssa ei tarvinnut esittää mitään, välillä minä vein ja välillä hän, mutta aina kumpikin tuntui olevan vilpittömästi tyytyväinen siihen mihin vietiin. Minulle ei ainakaan tullut tunne, että tekisin yhtään mitään vain hänen mielikseen ja luulen, että hänestä tuntui samalta, koska aina kysyin moneen kertaan, että tehdäänkö näin ja noin (tai ei sitä tarvinnut pahemmin kyllä kysellä) ja hän kyllä sanoi mitä halusi ja halut menivät 99,99% yhteen. Oih ja voih.

No juu. Nyt lopetan, ennenkuin huokailen täällä ties ja vaikka ja mitä, mitä saan myöhemmin hävetä. Eihän tällaista jaksa kukaan. Älkää ottako liian vakavasti. Tämä on tätä leijumisvaihetta. Kyllä täältä pian taas pudotaan ja lujaa. Mutta se on vain elämää. Pääasia, että tuntee olevansa elossa, oli sitten ylhäällä tai alhaalla tai melko tasaisella. Kunhan ei tunne olevansa sisältä kuollut. Odotus, jännitys, leijunta, pudotus, shokki, märehtiminen, uusi nousu... kaikki on ok, jos vain tuntuu joltain.