Olen ollut totaalisen sekava tänään. Töistä tullessa havahduin kaksi kertaa ajatuksistani siihen, että mietin mihin olen menossa ja yhden kerran mietin missä ratikassa oikein istun. Tällaista on sattunut minulle useinkin viimeaikoina. No väsyneenä se ehkä on ymmärrettävää, mutta en ennen ole ollut näin usein pihalla väsyneenäkään. Lisäksi tuntuu, että nykyään kaikki aika menee tavaroiden etsimiseen. Sitten huomaan itsessäni välillä pieniä ADHD-piirteitä; avaan jääkaapin, samalla muistan jonkun jutun ja alan toimittamaan sitä, jääkaapin ovi jää auki, sitten pistän leivät paahtimeen, joita pitäisi vahtia, koska paahdin ei paahda sopivaa aikaa ja sitten unohdan nekin. Apua! Minulla ei ole ollut tapana hukkailla tavaroita, enkä muutenkaan ole normaalisti näin sekava kuin viime aikoina. Yleensä vain huvitun näistä sekoiluistani, kun niitä tapahtuu yleensä suht harvakseltaan, mutta nyt alan jo hiukka huolestua. Alkaako tässä jo joku dementia iskeä? En osaa kuvitella millaista on kun ei hallitse elämäänsä? Olen aina hallinnut ja pelottaa sen hallinnan mahdollinen menetys.

Sekopää, hullu, luuseri. Ääh, en ole, en ole. Töissä tuijottelin pariskuntia. En muistaakseni ajatellut mitään, mutta huomasin vain seurailevani erityisesti pariskuntia. Tyypillistä. En kaipaa pitkää sinkkuaikaa tämän eron jälkeen, koska olen ollut tätä ennen jo tarpeeksi pitkään yksin ja tämä ero ei sinänsä niin kamalasti tunnu koskettavan. Tai sitten olen tullut vain täysin tunnevammaiseksi. Ken tietää. Tämä suhde ei edes kestänyt kovin kauaa, joten siitä palautuu nopeasti. Tahdon vain löytää jonkun, jonka kanssa on hyvä olla, jonka kanssa olisi jotain yhteistä isommissa asioissa ja olisi samansuuntaiset tulevaisuuden haaveet. Mutta kuten todettu, sitä odotellessa täytyy nautiskella tästä vapaudesta jälleen. Tapanani ei ole olla epätoivoinen. Järjellä tiedostan syvällä sisimmissäni, että minussa ei ole vikaa, en vain ole kohdannut sitä oikeaa. Siis tiedän kyllä kelpaavani, mutta en itse halua tyytyä kehen tahansa. Tämä ei siis tarkoita, että minulla olisi epärealistiset haaveet ja odotukset, en etsi ulkonäköä taikka mammonaa, vaan jonkun jonka kanssa todella kolahtaa ja jonka kanssa haluaa olla vielä parin vuoden jälkeenkin.

Sekavaa. Olen sekava. En tiedä mitään, vaikka luulen tietäväni kaiken, vaikka samalla tiedän, että en tiedä oikeasti mitään. Sekavaako?