Mikä siinäkin sitten on, että aina pienessä hiprakassa innostuu sähläämään blogin kanssa oikein urakalla? Poistin tästä nuo Astrid Lingren-leffakappaleet, kun ajattelin että liika on liikaa. Ehkä joskus toiste sitten. Sivupohjanvaihdos oli sikäli kai turha, kun kohta saa olla taas vaihtamassa talvisempiin taustoihin, mutta antaa olla nyt hetken näin. Saapa elämäänsä kaipaamaansa vaihtelua, kun voi vaihdella sivupohjia usein. :)

Vaihtelua? Mikähän siinä on, että elämään kaipaa aina niin usein vaihtelua? Jo kuukausi melko tavanomaista elämää ilman suurempia muutoksia saa kaipaamaan edes jotain pientä vaihtelua. Vaikka edes uusia vaatteita tai hiustenvärjäystä. Kolmen kuukauden sisällä on pakko olla tiedossa edes yksi pikku reissu, vaikka maalle tai Tallinnaan, että jotenkin jaksaa tämän tavallisen arjen. Kaksi viikkoa jo melko tavanomaista arkea saa tuntemaan, että ei ole tehnyt eikä tapahtunut aikoihin mitään. Toisaalta, suuremmat muutokset. En tiedä. Mitä suurempia muutoksia haluan? Minulle tulee tässä piankin suuri muutos elämään. En tiedä miltä se tuntuu, vaikka itse olen sitä halunnutkin. En ole tainnut vain tottua suuriin muutoksiin. Mitä elämäni suuret muutokset edes ovat olleet? Olen muuttanut kerran, vanhempien luota omaan kotiin. Se on varmaan elämäni suurin muutos. Sitten olen seurustellut ja eronnut varmaan liiankin monta kertaa. Lukion päättyminen, työvuodet, yliopistoelämä... Ulkomaanmatkat. Uudet ystävät. Pienempia ja hiukan suurempiakin muutoksia. Mutta todella suuria muutoksia elämässäni on ollut vähän. Nyt tuntuu, että elän jonkinlaista murrosvaihetta ennen seuraavaa suurta muutosta. Kaikki ei tietenkään tapahdu hetkessä, mutta hiljalleen. Edessä opinnoista valmistuminen, muutto toiseen maahan, uusien töiden metsästys. Kaiken tämän pitäisi tapahtua suunnilleen vuoden sisällä. Siinähän sitä muutosta kerrakseen. Jotenkin en kuitenkaan oikein sisäistä vielä tulevaa muutosta. Tässähän minä istun, samassa talossa, missä olen istunut jo lähes kymmenen vuotta, omassa kodissani ja tämä tuleekin muuttumaan pian. En enää olekaan täällä omassa kodissani vaan jossain muualla, asustaen jossain talossa, ehkä useammissakin väliaikaisesti. En ole tottunut asumaan jossain lyhyitä aikoja, paitsi tietysti lomalla. En ole tottunut muuttamaan. Tämä oma koti ja kaikki täällä on vain ollut jotenkin niin pysyvän tuntuista. Täältä sitten pitäisi viedä kaikki pois, että tämä olisi joku alaston, yksinäinen ja hyljätty asunto, joka tuntuisi vieraalta. Toisaalta voi olla, että palaan tänne takaisin vielä. Sekin on mahdollista. Toisaalta voi olla, että en enää sitten haluakaan. Mutta se mahdollisuus on ihan mukava. Ei tunnu niin lopulliselta tämä lähtö.

UM soitteli eilen yöllä. Kyseli jo aiemmin viestissä voiko soittaa myöhemmin ja minun oli sitten pakko sinnitellä hereillä kahteen asti, kunnes hän soitti. Mukavaa jutella. Aika tavanomaisia asioita sitä tulee enimmäkseen jaariteltua, mutta se on ihan hauskaa. En edes osaisi alkaa puhelemaan mitään hirmu erityistä ja syvällistä ihmisen kanssa, jota on nähnyt pari kertaa ja jonka kanssa ei voi puhua omalla äidinkielellään, se tuntuu ainakin aluksi vaikealta. Lisäksi en halua heittäytyä liian tunteelliseksi puhelimessa. Raukka voisi säikähtää. Viestien välityksellähän sitä on jo tullut avauduttua. Kerroin kyllä, että näin unta hänestä, mutta jätin kertomatta kaikki romanttiset osat unesta. Hänkin mumisi, että on nähnyt noita unia, luultavasti siis minustakin. ;) Sitten hän sanoi, että meidän pitäisi matkustaa johonkin maahan, joka on suunnilleen puolivälissä meitä ja tavata siellä. Puheltiin myös jotain yleistä tulostani hänen maahan. En siis ole menossa maahan hänen takiaan, vaan muista syistä ja mukava sattumahan se oli, että tutustuin jo etukäteen johonkin siitä maasta.

Taidanpa lähteä nyt raikkaaseen syysilmaan selvittelemään ajatuksiani tulevista muutoksista. Elämä tuntuu perin oudolta nyt muutoksineen, mutta ihan hyvällä tavalla. :)