Kumma juttu. Tuntuu yhtäkkiä, että menee yllättävän hyvin, kaiken kiireen ja stressin keskellä. Outoa. Kävin pitkällä lenkillä ja oli kerrassaan ihanaa. Että ulkoilu ja liikunta on sitten kivaa! Metsissä samoilu on ihan parasta! Kummasti kaikki murheet karisee, kun keskittyy ihmettelemään oravia, sieniä ja syksyn värejä. Ja kummasti myös oma peilikuva miellyttää enemmän reippailun jälkeen, terveyttä ja pirteyttä hehkuen, kuin krapula-aamuina. Kaikenlaista sitä huomaakin kun vanhaksi elää. :)

Tämä urheilullisempi elämäntapa aiheuttaa myös sen, että ei tee enää niin paljon mieli viiniäkään lipitellä. Tuossa vähän aikaa sitten teki mieli suunnilleen jokatoinen päivä, en juonut sentään, mutta mieli teki. Nyt ei tee mieli. Tekee vain mieli urheilla ja vastapainoksi opiskella. Ihan hurahtanutta menoa. Mutta täytyy nyt käyttää tämä vaihe hyväksi niin kauan kuin tätä kestää.

Kirjoittelin jo hyvät pätkät NM:stä ja UM:stä, mutta deletoin ne. En nyt oikeastaan jaksa ajatella heitä, kun olo on muuten niin hyvä ihan näin. Miksi väkisin ajatella ongelmallisia asioita kun on vaihteeksi hyvä olo?

Ainiin. Semmoista ongelmaa olen tässä kyllä hiukan ihmetellyt, että ruokahaluni on lähes täysin kadonnut. Yritän kyllä syödä terveellisesti, koska muuten ei jaksa opiskella eikä liikkua. No pieni painonpudotus ei tässä välissä kyllä maailmoja kaada, että sikäli tämä ei ole ainakaan vielä mikään kummoisempi ongelma. Eiköhän se ruokahalu sieltä taas pian palaudu.