Hmm... Kohta kai voisi mennä jo nukkumaan. Tai ainakin sänkyyn kirjan kanssa.

Tällä hetkellä tuntuu taas äärimmäisen tylsältä ja turhauttavalta olla yksin. :( Mutta mitäpä tässä ruikuttaa, koska jos tässä olisi nyt joku vakkarimies, niin eiköhän taatusti tuntuisi äärimmäisen turhauttavalta olla sen kanssa, kun vaihtoehtoisesti voisi olla yksin ja tehdä ihan mitä lystää, niitä omia juttuja, tai vain olla tympeänä ja möllöttää, ilman että kukaan raivostuttaisi vaatimalla mitään tai kyselemällä mikä on, kun ei ole mikään kun vaan möllötyttää.

Simppeliä, eikö? Minä sentään aina tiedän mitä tahdon, enkä koskaan tahdo mitään sellaista mitä minulla ei ole.

Sain tässä iltasella pitkästä aikaa piirreltyä. Jei! Olen aika hyvä! Tällaisena päivänä, jolloin ei pitäisi tehdä mitään, olen tehnyt vaikka mitä hyödyllistä, tärkeää ja hienoa. Silti, enpä tunne oloani poikkeuksellisen hyväksi, reippaaksi ja hienoksi. Pitäisi varmaan pelastaa vielä kaiken ohella ihmisiä joka päivä kuolemalta, että tuntisin tehneeni jotain. En tiedä.

Kaipaan romantiikkaa. Kun kävin tänään kaupassa, vastaan käveli tajuttomia määriä pareja, käsi kädessä. Mietin missä minun käsivastakappaleeni on, johon tarttua? Toisaalta mietin myös, että vielä kesällä kävelin käsi kädessä, mutta se ei sitten ollut oikea käsi minulle. Ehkä noistakin tämänpäiväisistä käsipareista jotkut olivat vääriä.

Mistä minä tiedän onko UM oikea käsiparini vai joku muu, kenties NM? No tuskin hän sentään. Mutta en kestä tätä eroa UM:stä. Enhän minä muista koko miehestä kohta yhtikäs mitään. Koitan vaan roikkua epätoivoisesti niissä tunteiden rippeissä kiinni, jotka alkoivat kesän lopulla. Säälittävää. Tosiasia on, että en juurikaan tunne koko ihmistä. Tahdon vain roikkua jossain. Tahdon tuntea jotain ja mielellään jotain muuta kuin NM:ää tai vastaavia kohtaan. En aio enää avautua UM:lle, vaikka välillä tekisi mieli, jotta saisin kuulla siltä tahtomani, tai sitten en ja voisin olla varma asioista. Avautukoon hän ensi kerralla, jos sellainen tulee. Tietysti jotain kertoo myös usein satelevat viestit ja soittelut silloin tällöin, mutta ne sanat, eivätkä teot. Eikun siis teot ennen kaikkea. Vai mites se nyt menikään...?

No niin, taas tätä. Ainahan mättää joku jossain, kuitenkin. Jos ei mikään muu, niin ainakin on kivi kengässä. Taas vaihteeksi ei ruoka maita, vaikka välillä onkin nälkä. Nälästä huolimatta oikein mikään ei maistu. No ainakin muutaman kilon painonpudotusprojekti sujuu ongelmitta. Vaikka, no, eihän tässä muutenkaan mitään ongelmia ole, ikinä.