Yhdessä asiassa en viitsisi ystäviäni kamalasti vaivata. Rehellisesti sanottuna välillä ajattelen, etten viitsisi täälläkään ketään vaivata. Että minun pitäisi täällä vain pohtia järkeviä yhteiskunnallisia asioita. Sitten pitää muistuttaa itselleen miksi tälle tielle lähti. Ei siksi, että haluaa uppoutua politiikkaan tai kirjoittaa loistavia novelleja satiirisin sanankääntein. Ei. Tämä on vaihtoehto päiväkirjalle sillä erolla, että tuntemattomat ihmiset voivat sitä lukea ja kommentoidakin. Ehkä tuo seikka tekee tänne kirjoittamisen jollain tapaa vaikeaksi. Ehkä sitä jumittuu maneereihinsa mitkä alussa itselleen asettaa ja se rajoittaa vapaata itseilmaisua ajoittain. KUN EN TIEDÄ miten sitä pitikään kirjoittaa vai pitikö mitenkään. Välillä meinaa unohtua miksi kirjoittaa. Eniten kirjoittamistani rajoittaa kuitenkin jonkinlainen tunnistetuksi tulemisen pelko. Oikeastaan minua ei edes haittaisi niinkään paljon jos hyvät ystäväni tätä lukisivat, koska en usko, että tässä on heille mitään uutta. En usko, että täällä paljastuu minusta mitään sensaatiomaista ("Voi luoja, tykkääkö se mannapuurosta!"), mitä he eivät minusta jo tietäisi. Enemmän melkein kammoksun ajatusta, että joku puolituttu lukisi tätä. Että hän tietäisi minusta asioita mitä en tahdo kaikkien tietävän siis puolituttujen, tuntemattomien kohdallahan sillä ei ole väliä, jos olisi en kirjoittelisi julkisesti. Aluksi karsastin itsekin tällaista julkisesti kirjoittelua omista henkilökohtaisista asioistaan. Mutta kuten monessa muussakin asiassa, et voi tietää ellet kokeile. Itse olen aina pitänyt päiväkirjamuodossa kirjoitetuista kirjoista, olivat ne sitten jonkun oikean henkilön julkaistuja päiväkirjoja, kuten Anne Frankin päiväkirja tai fiktiota. Ja netissähän pätee ihan samat säännöt kuin kirjoissakin eli voit itse valita mitä luet.

Ja nyt viimein pääsen siihen missä en haluaisi vaivata ystäviäni liiaksi ja miksi päiväkirja on sen asian käsittelyyn mitä mainioin, vaikka näin julkikirjoitettuna siitäkin tulee vähän hölmö olo, nimittäin yllätys yllätys..romanttisesta hömppäilystä! Ihastuksista! Kaipuusta! Rakkaudesta! Siis tottahan se on, että kukaan ei jaksa alati kuunnella, kun joku huokailee jatkuvasti onneissaan tai onnettomana ja höpisee sekavia niistä silmistä ja siitä hymystä. Siis kerrataan nyt vielä kerran se hetki kun se katsoi niin ja näin ja sanoi "kiva ilma" lupauksia tihkuvalla äänellä. Mutta minä ajattelen niitä silmiä ja sitä hymyä ja sitä ääntä kokoajan. Tiedän että tämä menee ohi ja pian luultavasti taas ajattelen, että aivan niin, mitä minä siinäkin kuvittelin näkeväni. Ehkä tämä tuntuu nyt vain suuremmalta, koska hän on toisessa maassa. Ja syksy ruokkii erinäisiin kaipailuihin, kuten tässä on jo yksi jos toinenkin todennut. Eli tänne on luvassa enimmäkseen hempeilyä, tunteilua, kaipailua, itkua ja onnea kaikissa surkuhupaisissa muodoissaan. En aio enää pidätellä, koska muutoin voin saman tien lopettaa tämän hassutuksen ja siirtyä täysin privaattiin kirjoitteluun. Halusin vain tämän ilmoittaa, koska muutamia mukavia on täällä käynyt kommentoimassakin eli joku tänne aina silloin tällöin voi mitä ilmeisemmin eksyä. Eli homman nimi on tämä: jos järkeä etsitte, täällä sitä ei ole. Paljon kiitoksia.

En minäkään ymmärtänyt tästä mitään.