Niin sitä pitää. Laitoinpa tuossa teevedet kiehumaan ja sitten jossain vaiheessa havahduin palaneen käryyn. Lopulta paikansin itseni keittiöstä savuavan kattilan ääriltä, josta vedet olivat haihtuneet jo ajat sitten pois.

Sen sijaan, että tarkkailisin asioita joita pitäisi, kuten kiehuvaa teevettä tai kalenteria, vilkuilen vain levottomana kännykkää. Niin tyypillistä taas. Jotenkin silti jopa liikutan itseäni tässä kaikessa pöhköydessäni. Olen aika hellyyttävä, kuitenkin. Ihan omituinen ja uusi tunne. Mutta tunnen aivan samoin ulkomaalaista kohtaan, hän on hellyyttävä, jotenkin. Vaikka yritän keksiä typeriä ulkonaisia seikkoja, miksi hän ei olisi ollenkaan hyvä ja sopiva rakkauden kohde. Miten voin tuntea itseäni kohtaan samoin kuin toista kohtaan? Kumpi tunne valehtelee? Kumpikin vai ei kumpikaan? Do not know...