Omituinen viikonloppu. Minulla on ihania ystäviä. Olen onnekas ystävieni suhteen. Minut on siunattu hyvillä ystävillä. Joskus panikoin, että olenko tarpeeksi hyvä ystävä? Annanko omien kiireideni ja ongelmieni mennä joskus liiaksi ystävieni edelle? Taas tämä dilemma terveen itsekkyyden ja liian itsekkyyden välillä. Kuitenkin minulla on kova tarve ja halu olla epäitsekäs. Toisaalta taas tiedostan ja ajattelen asioita kauaskatseisesti. Tiedostan omat voimavarani, tiedostan, että ei ole hyvä olla liian epäitsekäs. Ei tunnu hyvältä, jos huomaan jonkun käyttävän vain kiltteyttäni hyväksi. Mutta mistä sitä tietää uuden ihmisen kohdalla? Vanhojen ystävien kanssa en usko, että niin kävisi. Autan heitä toki parhaani mukaan jos he apuani tarvitsevat, mutta luotan myös siihen, että he tekisivät saman minulle jos olisin avun tarpeessa. Olenko koskaan ollut avun tarpeessa ystävieni kanssa? En ainakaan heti muista. Minulla on sen verran hyvä perhe, että vanhemmat tai sisarukset ovat auttaneet pahimmassa hädässä. Mikä on lähinnä satunnaista akuuttia rahapulaa joskus, tai tukea pahimpiin pettymyksiin elämässä. Toki ystävätkin ovat tukeneet, mutta ensimmäisenä olen tukeutunut kuitenkin perheeseeni. Usein tulee vain sellainen olo, että ei nyt kehtaa vaivata oikein ketään näillä ongelmillaan. Toisaalta jauhan parhaimmille ystävilleni melko avoimestikin kaikista "ongelmistani". Tosin joku kohteliaisuus aina vaatii sen, että ensin tarkastan onko ystävälläni kaikki hyvin ja kyselen kuulumiset, ennenkuin alan jauhamaan omista asioistani. Se onkin hassua, että vähän tässä blogissakin arastelee omista asioistaan jauhamista, tai ei arastele, mutta kuitenkin miettii, että olenko nyt jotenkin liian itsekäs ja itsekeskeinen kun en kirjoittele täällä maailman hädästä? Mutta that is että kun en ole kirjoittanut tämän blogin aikana enää kirjapäiväkirjaa ja tämän on tarkoitus korvata se, ainakin väliaikaisesti, niin mitäpä tässä arastella ja potea huonoa omatuntoa itsekkyydestään, kun kirjoittaa niistä itseään koskettavista, mietityttävistä ja arveluttavista, typeristäkin asioista.

Hirveä tarve olla hirveän hyvä ja epäitsekäs. Vaikka se ei vissiin kovin trendikästä. Onko lie koskaan ollutkaan? Ehkä kuoleman jälkeen. En tiedä. En yleensä inhoa ketään, mutta inhoan sellaisia itsetietoisia elderly "leidejä", jotka katsovat olevansa oikeutettuja olemaan epäkohteliaita ja käyttämään kyynerpäätaktiikkaa missä vain milloin vain, koska ovat niin itsetietoisia, itsensä löytäneitä ja sen tähden oikeutettuja millaiseen käytökseen tahansa. En koskaan halua tulla sellaiseksi iän myötä. En koskaan.

Ja ihan muita juttuja. Lähetin UM:lle 45 minuuttia sitten viestin ja se ei ole vastannut! Tämä tarkoittaa sitä, että sitten jos siitä joskus kuuluu niin en vastaa ainakaan pariin päivään, vähintään, at least. ;)