Edelleenkään ei oikein jaksaisi. Mitään. Miksi yhtäkkiä näin väsynyt ja kyllästynyt taas vähän kaikkeen? Nekin hommat minkä parissa vielä viime viikolla oli jopa mukavaa pakertaa, pienestä stressistä huolimatta, eivät nyt innosta yhtään. Vaikka toisaalta olisi pakko. Taas pitäisi tiskatakin, kun ei ole enää yhtään puhdasta astiaa. Välillä tuntuu, että elämään ei paljoa muuta mahdukaan kuin tiskaamista. Ainoat hetket milloin havahdun ja muistan olevani elossa ovat tiskipöydän äärellä tiskiharja kädessä. Ratkiriemukasta.

Tuntuu, että nyt ei jaksaisi olla hallitsemassa kaikkea, pitämässä ohjaksista. Ote lipsuu. Voisi vain liueta vaivihkaa näkymättömiin. Olen kateellinen linnuille, kun ne voi vain lennellä ja tuntea tuulen, liihotella ja välillä syöksähdellä.

Hävettääkin olla tällainen saamaton nahjus. Selitellä, miksi ei nyt taas oikein jaksa. Ihmiset kyselevät, että missäs sitä ollaan oltu. Olisivat hiljaa. Pakkoko kysellä ja saada olon vaan huonoksi ja surkeaksi. Minä en vaan aina jaksa! Mikä siinä on niin hiton ihmeellistä ja vaikeaa ymmärtää? En jaksa niin paljoa kuin monet, mutta jaksan myös paljon enemmän kuin monet. Tarvitseeko sitä aina olla syyllistämässä tai piilosyyllistämässä? Tai saada vain itsensä tuntemaan itsensä syylliseksi? Semmoiseksi vähän laiskemmaksi ja saamattomammaksi? No ei kai kukaan niin tee oikeasti, kaikki on vain omassa päässäni. Koko maailmani on vain omassa päässäni.

Miksi elämässä on niin helvetisti asioita joita pitäisi hallita? Opiskella täysillä, tulla toimeen omillaan, eli tehdä töitä, pitää kämppää pystyssä, pitää sosiaalista elämää säännöllisesti yllä, pitää itsensä fyysisesti hyvässä kunnossa ja olla vahtaamassa mitä ja milloinkin suuhunsa pistää, harrastaa luovia asioita, seurata maailman menoa, olla hyvä ihminen, kierrättää jne. Sitten jos jollain saralla ei ole niin jaksanut niin heti ryöpsähtää hirveä syyllisyyden taakka niskaan. Joku osaa jollain tavalla vihjaista, että voisit nyt vähän... Vaikka vain äiti paukahtamalla kutsumatta kylään ja huomauttelemalla tiskeistä yms. Tai joku kaveri, huomauttamalla, että eipä ole sinua näkynyt tai kuulunut sitten aikoihin. Jos ei kukaan huomauta, niin aivan varmasti itse sitten katsoo asiakseen mollata ja haukkua itsensä julkisesti pataluhaksi. Hyvä kun ei mene vielä kiinnittelemään kaduille julisteita itsestään joissa lukee: laiska, tyhmä ja saamaton.

Miksi minulla on tämmöinen olo? Miksi en saisi olla muutaman päivän hiukan saamattomampi? Miksi syyllisyys? En arvosta ihmisiä, jotka suorittavat vain suorittamisen pakosta, joten miksi minun sitten pitäisi olla suorittamassa? Mitä vajetta sillä täytän? Miksi en voi olla välittämättä muiden mielipiteistä? Miksi yhtäkkiä huomaan eläväni tai yrittäväni elää omien elämänfilosofioideni vastaisesti?

Yhtäkkiä taas sellainen olo, että en enää tiedä kuka olen ja huomaan yrittäväni elää kuin joku muu. Sitä se kaikki kiire ja suorittamisstressi teettää, kadottaa itsensä.

Joku lukihäiriökin iskenyt. Kaikki pitkät sanat näyttävät kerrassaan omituisilta.

Nyt voisi raahautua suihkuun. Ei ainakaan paranna oloa tämän viemärissä uitetun näköisen kuontalon katseleminen.