Nuku tässä nyt sitten. Aloin unta odotellessa lueskelemaan vanhaa päiväkirjaa kymmenen vuoden takaa, jossa vuodatan tuntojani ensirakkauttani kohtaan. Tässä pieni ote: "Haluaisin vaan tietää mitä se musta ajattelee. Turhahan tällaisia on miettiä, mutta kun haluisin joskus sittenkin enemmän (kuin ystävyyden). Taivas sentään, mulla ei pitäisi olla tunteita lainkaan, kun niistä ei todellakaan mitään hyvää seuraa. Taas tää ruikutus alkaa. Miksi kaikki ei voi olla vaan yksinkertaista? En edes tiedä mitä mä loppujen lopuksi haluan. Tykkäänkö oikeasti S:stä vai kuvittelenko vaan? Olinhan M:stäkin tykkäävinäni niin helvetisti, mutta ei kuitenkaan tuntunut oikein missään kun erottiin. Taas olen kehittelemässä jotain ongelmia..." Joo juu. Toihan voisi olla ihan tätä päivää. Mikään ei siis ole kamalasti muuttunut näissä miesasioissani. Selkeästi parempi vain pysytellä erossa miehistä. Kun seuraavaksi tapaan jonkun vaadin vuoden ystävyysaikaa, jolloin tutustutaan ensin ystävinä ja katsotaan sitten sen jälkeen miltä tuntuu. Tai jotain, en tiedä. Nyt juuri tuntuisi ihan varteenotettavalta, vaikka en koskaan tapaisi. Eipä tarvitsisi taas vuodattaa tällaista soopaa ja tuntea itseään vaan totaali-idiootiksi kaiken aikaa.

Nyt uusi yritys unien suhteen. Eihän tässä muuten olisi senkään kanssa mitään hätää, mutta kun on noustava taas kukonlaulun aikaan töihin. Töissäkään ei ole mitään järkeä. Yhtä ajanhukkaa koko touhu. Mutta elettävä on.

Huomisesta lähtien en ajattele enää miehiä.