Huomioita sosiaalisuudesta: Usein kun yritän olla oikein aktiivinen ja sosiaalinen ja tutustua ihmisiin, tulee tunne että kaikki vain kaikkoaa ympäriltäni, ovat jotenkin vaivautuneita, kenties hitaitakin, en tiedä. Mutta lopulta tulee vain tunne, että hitto, antaa olla, miksi vaivautua. Sitten taas kun en yritä mitään, en yritä pahemmin puhella, en ota yhteyttä, haluan olla rauhassa niin takuulla puhelin pärisee ja piippaa ja kaiken maailman ihmiset hyppivät ties mistä kulmien takaa ja yrittävät niin kovasti kaveerata. Ei kai se niinkään voi olla. Johtuneeko tämä sitten vain omasta mielentilasta? Jos itse kovasti yrittää, niin ehkä herkemmin kiinnittää huomiota kaikenlaisiin pikkuseikkoihin, jotka eivät oikeasti merkitse mitään, mutta itse niin kuvittelee. Ehkä sitä tutustuessaan johonkin ja puhellessaan alkaa helposti miettimään, että tuota ei kiinnosta kuitenkaan tippaakaan kuunnella ja sitten sitä vain jotenkin luovuttaa liian helpolla, kaiketi. Tuntuu, että aina kun olen tässä kesän aikana yrittänyt hiljentyä ja rauhoittua niin aina on useampikin ihminen soittelemassa ja pyytelemässä taas rientoihin. Sitten sen kerran kun itse olen yrittänyt aktiivisesti järjestää kokoontumista niin eiköhän koko homma ole kaatunut aikatauluongelmiin useamman kerran. En tiedä. Samaan asiaan olen törmännyt virtuaalimaailmassakin. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että ei pitäisi yrittää olla aktiivinen? En usko. Jotenkin vain jännä juttu, mikä tässä tuli vain mieleen.