Hieman on tullut taas "hallittua" asioita sitten eilisen. Ei tosin opiskeluja, niitä ei nyt juuri niin kovasti jaksa ajatella, ehkä myöhemmin tänään. Onhan tässä päivää jäljellä. Eilen sain siivouspuuskan puolenyön maissa. Ajattelin, että kun ei kerta nukuta, niin ajan voi yhtä hyvin käyttää tehokkaastikin. Tiskasin sitten kaikki ja tuunasin ja puunasin koko tiskipöydän ja keittiön. Tiskialtaan reunoille ja tiskipöydälle oli kertynyt ajan saatossa kiitettävät määrät turhaa rojua, joiden takaa vielä löysin kauheaa sotkua, leivänmuruja yms. jäänyt sinne pöydän ja seinän kulmauksiin muhimaan. Yök! Miten olen voinutkin elää moisessa paskassa? Jotenkin kai ollut sokea. Keittiö nyt on muutenkin sellainen paikka, missä vietän vähiten aikaa. Joskus nopeasti juoksen hakemassa jääkaapista jotain ja sitten äkkiä pois. Sitä on oppinut olemaan ikäänkuin laput silmillä keittiössä. Tänään sitten rupesin siivoamaan eteispöytää. Mainoslehtiset, laskut, ynnä muut lappuset ja lippuset siellä sikin sokin. Löysinpä vielä pari maksamatonta laskua, hemmetti, eräpäivät menneet eikä tietysti nyt rahaakaan mistä niitä maksella. Yleensä olen ollut todella tarkka laskujeni kanssa, mutta parin viimevuoden aikana olen aina välillä onnistunut jonkun vain unohtamaan muiden kiireiden keskellä. No pari puhelua ja eräpäiviä siirrelty. Nyt pitää kyllä skarpata. Millä rahalla tässä edes mitään makselee? Tai laskut kyllä saan maksettua, mutta sitten ei jää rahaa elämiseen. Muutenkin on niin stressaavaa, että olisi mukava ettei vapaa-ajalla tarvitse nököttää vain yksin kotona säilyketonnikalaa syöden. No ei mahda mitään. Säästettävä on. Tai siis ylipäätään elettävä niin, että saa nyt saakelin laskut maksettua.

Nyt on sentäs puunailtu nurkkia ja selvitelty laskusotkuja. Silti huono omatunto. Ei ole tehnyt yhtään mitään. On laiska epäonnistunut luuseri. Väliinputoaja. Tyhjäntoimittaja. Ei selviydy yksinkertaisistakaan asioista, kuten keittiön kunnossapidosta ja laskujen ajallaan maksusta, muista asioista nyt puhumattakaan.

Unettomuus vaivaa edelleen. Saisi nyt jotenkin tyhjennettyä pään nukkumaan mennessään. Kaikenlaista tässä on kokeiltu. Nukkumaan mennessä onkin yleensä mukavan väsynyt, mutta siinä ennen nukahtamista alkaa vatvomaan jotain liikaa ajatustyötä vaativaa asiaa ja siinä sitten taas ollaan. Uusin ongelmani on, että alan ajattelemaan jotain asiaa, mikä saa minut vihaiseksi. Sitten pulssi hakkaa tuhatta ja sataa ja puhisen raivoissani. Yritä siinä sitten nukkua. No kuitenkin tämä unettomuus alkaa vaikuttaa ihan yleismielentilaan. On sellainen apaattinen ja kiukkuinen olo kokoajan. Hermot ei kestä mitään. Yksinkertaiset asiat tuntuvat toivottoman hankalilta. Sählään vaan minkä kerkiän ja tuntuu, ettei millään ole lopultakaan mitään merkitystä. Esimerkikkinä viimepäivien sähläilyistä mm. heitin lompakkoni kaupan kassalla lattialle, enkä edes huomannut koko asiaa, vaan olin lähdössä pois kun joku sitten perästä huuteli. Normaalisti kun olen todella tarkka, että on aina kaikki tallella ennenkuin mihinkään liikun. Sitten olen parikin kertaa keitellyt kananmunia niin, että olen jättänyt munat kiehumaan ja lähtenyt tekemään jotain muuta ja unohtanut koko helvetin munat täysin. Tai sitten vastaavasti ajattelen piristää itseäni tee-tai kahvikupposella, pistän pannun porisemaan ja muistan vasta muutaman tunnin päästä, että ai niin, siellä taisi olla sitä kahvia, jota ei enää voi juoda. Onko tämä vain joku kummallinen vaihe vai olenko todella jo dementoitumassa? Pelottavaa. Jos tämä on nyt jo tätä, niin mitä se olisi jos joskus mahdollisesti olisin pienen lapsen äiti? Uskon kyllä, että lapsen kykenisin hoitamaan hyvin, mutta itse en tuskin muistaisi syödä tai nukkua silloin kuin kerkiäisi minkään muun homman hoidosta puhumattakaan.

Jaarittelempa tylsiä juttuja. Siivoamista, laskuja, munien keittelyä... Mutta mitä sitten? Olokin on aika tylsä ja arkiset asiat askarruttavat. Miten ihmiset jaksavat? En ymmärrä.

Odotan viikonloppua. Ei siksi että olisi mitään hauskoja juhlia tiedossa, (tämän kuun juhlimisbudjetti on jo käytetty ja ei kyllä jaksaisi muutenkaan), vaan ihan siksi että pääsen näkemään perhettä pitkästä aikaa ja koiraa. Tiedossa pitkiä lenkkejä metsässä mukavassa seurassa, ehkä intoudun vielä sienestämäänkin ja rauhallista oleilua hömppätelevisioviihteen ja sivistyneen parin viinilasillisen äärellä. Jos saisi vaikka hieman opiskeltua vielä ennen viikonloppua niin voisi sitten rentoutua ilman omantunnon kolkutuksia. Miksi sitä ei enää osaa oikein olla ihan reilusti laiska ja tekemättä mitään ilman jatkuvaa itsensä soimailua?

Pitää muuten alkaa harrastamaan netittömiä iltoja useammin. Eilen vietin tällaisen illan ja se kyllä teki hyvää. Latasi henkisiä akkuja. Televisiotakaan en omista, enkä tule omistamaan mikäli se minusta on kiinni, joten oli ihanaa pitkästä aikaa viettää iltaa niinkuin joskus ennenmuinoin, ennen nettiä. Sellaiseen päämäärättömään ja turhanpäiväiseen surffailuun kun kuluu aivan liikaa aikaa. Eikä siitä tule edes semmoista mukavaa ja rentoutunutta oloa niinkuin monista muista vapaa-ajan aktiviteeteista.

Hieman parempi kuin eilen. Maksamattomat laskut ja tekemättömät työt eivät kummittele enää ihan niin pahasti. Nyt voi keskittyä siis stressailemaan ihan vain opinnoistaan. Ja tietysti myös siitä, että ikääntyminen kaiken dementoitumisen lisäksi myös turvottaa!