Kiire, stressi ja väsymys vaivaa. Alakulo ei sentään vielä, mutta eiköhän sekin vielä iske, kun tällä metodilla tarpeeksi pitkään mennään. Romanttinen lässytys ei taas vaihteeksi voisi enempää kiinnostaa. Vaikka juttelin UM:n kanssa viimeksi eilen niin mielikuva siitä alkaa jo hiljalleen hämärtyä. Miltä se oikein näyttikään tarkalleen? Mikä siinä edes oli niin ihmeellistä, että ihastuin? Siis mikä juttu sekin nyt oli? No se on kai tämän hetkinen väsymys. Tekisi mieli motata jos joku olisi tässä nyt vaatimassa minua puhumaan. Miksi se UM:kin niin ahkerasti soittelee? Vähän rasittavaa oikeastaan. Mitä se oikein haluaa?

Yrittänyt ajatella tässä kaiken kiireen ohella ajankohtaisia asioita. GM-ruoka? Vaikea sanoa, kun ei ole tarpeeksi tietoa. Kai siinäkin on puolensa, suuntaan ja toiseen. Huominen, eli 11. syyskuuta? Tärkein juttu on, että silloin on erään erittäin tärkeän ihmisen syntymäpäivä. Muutoin päivä on yksi muiden joukossa. Pavarotti? Arvostin, mutta ihmiset kuolevat, vanhat, sairaat ihmiset kuolevat. Kakkosolut? Yksi lysti, kun en olutta juo. Eniten häiritsee nämä kaikki puukotukset, ammuskelut, myrkytykset, kuolonkolarit yms. mitä täällä ympäri Suomea tuntuu nykyään jatkuvalla syötöllä tapahtuvan. Vastapainona tietysti ties mitkä silikonibimbot, Duudsonit ja B.B:t. Kaikki sulassa sovussa keskenään. Niinkuin ne olisivat uutisarvoltaan täysin tasavertaisia. Miltä omaisista tuntuu lukea iltapäivälehtien lööpeistä omaistensa kuolemasta onnettomuudessa tai tapossa ja viereisessä lööpissä virnuilevat joku Jone & Ellen tai Jani Sievinen ja whatever her name is? Tai Susanna Sievinen prinsessakirjoineen? Voisi taas vaihteeksi siirtyä lukaisemaan uutiset vaikka kerran tai pari viikossa HS:n sivuilta ja boikotoida iltapäivälehtiä. Mielestäni on ok nauraa hautajaisissa jos se on hyvän maun mukaista ja auttaa ihmistä selviytymään, mutta kuolema, raiskaukset, sota, nälänhätä yms. ja jokin käsittämätön paskahömppäviihde ei vain sovi yhteen. Turmiollisuutta ja rappiomeininkiä; kevyttä, helppoa, nautinnollista. Kunhan on kivaa. Saarnaamaan en ala, koska en kuulu kirkkoon, enkä usko jumalaan. Ei se rappiomeininki uskonpuutteesta johdu. Pikemminkin ehkä toivon ja rakkauden. Tasapaino olisi näissäkin asioissa se kaiken a ja o. Kultainen keskitie. Ei itää eikä länttä vaan siltä väliltä. Olisi ihan hyvä pysähtyä miettimään aina välillä mikä on homman nimi, elämäntarkoitukseksikin sitä voidaan nimittää. Koska kerran tässä vaan eletään ja jos eletään enempikin, niin eipä sitä kukaan tunnu muistavan, joten siis periaatteessa kerran ja koska jokainen varmasti haluaa vain olla onnellinen, niin helpompaa se olisi jos ei yrittäisi tehdä kenenkään muun elämästä vaikeaa. Ihan totta. Näin sen olen ajatellut. Kumma juttu vaan, kun niin harvat tuntuvat sitä ymmärtävän. Ymmärrän toki sen, että kaikille ei ole annettu samoja lähtökohtia ymmärtää ja hahmottaa tätä elämänmenoa. Kasvuympäristö, siitäkö kaikki vain johtuu? Siksikö olemme niin erilaisia? Tätä olen miettinyt usein ja sen tähden yrittänyt ymmärtää erilaisia ihmisiä. Mutta mikä ihmisessä sitten on kasvuympäristöstä riipumatonta kehitystä ja persoonaa? Jos olisin varttunut erilaisissa olosuhteissa, erilaisessa perheessä, niin mikä minussa olisi samaa luenteessani kuin nyt?
Understand the things I say
Don't turn away from me
Cause I spent half my life out there
You wouldn't disagree
D'you see me, d'you see
Do you like me, do you like me standing there
D'you notice, d'you know
Do you see me, do you see me
Does anyone care

Unhappiness, where's when I was young
And we didn't give a damn
'cause we were raised
To see life as a fun and take it if we can
My mother, my mother she hold me
Did she hold me, when I was out there
My father, my father, he liked me
Ol he liked me, does anyone care

Understand what I've become
It wasn't my design
And people everywhere think
Something better than I am
But I miss you, I miss
'cause I liked it, I liked it
When I was out there
D'you know this, d'you know
You did not find me, you did not find
Does anyone care

Unhappiness was when I was young
And we didn't give a damn
'cause we were raised
To see life as fun and take it if we can
My mother, my mother she hold me
Did she hold me, when I was out there
My father, my father, he liked me
Ol he liked me, does anyone care

Does anyone care

Siinähän se tuli sanottua: "And we didn`t give a damn, `cause we were raised, To see life as fun and take it if we can...Understand what I`ve become, It wasn`t my design..." Näinkö?