Tässä onkin viime päivät taas porskutettu maanisella vimmalla. Pitkien työpäivien jälkeen ei ole ollut aikaa levähtää, kun on pitänyt riekkua vielä sosialisoidessa aamuyöhön asti ja siitä sitten jälleen lähes suoraan töihin. Töissä onkin sitten ymmärrettävästi nuokuttu melko kuolleena, mutta jotenkin olen hommat pystynyt kuitenkin vissiin ihan hyvin hoitamaan.

Nyt alkoi noin parin viikon loma! Pari seuraavaa viikonloppua on jo buukattu, riekkumiseen tottakai. Nytkin pakonomainen tarve järkätä jotain menoa, ettei vaan olisi liikaa aikaa pysähtyä ja ihmetellä ja kenties masentuakin.

Kai tämä on nyt tätä perinteistä 3kympin kriisiä. Pitää elää kuin viimeistä päivää, koska kohta voi olla liian myöhäistä. :) Huvittaa, koska en ole koskaan ollut varsinaisesti mikään vipeltäjä. Normaalisti nautin hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta. Ulkona hilluminen yöt läpeensä ei ole koskaan tuntunut kovinkaan välttämättömältä, muuta kuin kavereiden kanssa sosialisoimisen kannalta silloin tällöin. Nyt puolestaan on tunne, että lähdettävä on vaikka yksin, jos ei kukaan lähde mukaan. Onneksi matti on muuttamassa jälleen kukkaroon, niin se tietysti vähän rauhoittaa menokenkää.

Ajattelin myös paeta muutamaksi päiväksi maalle pakkorauhoittumaan. Hyvä päästä luonnonhelmaan, istumaan laiturin nokkaan ja katselemaan vesilintuja ja kauempana lentäviä kurkia ja joutsenia. Kuunnella vain aaltojen liplatusta ja lintujen ääniä. Poimia kasvimaalta herneitä ja mansikoita. Kuljeskella paljain varpain. Lähteä sienimetsään. Uida. Vaikka nyt tekisi kyllä mieli lähteä piknikille ystävien, hyvän juoman ja ruokien kera ja siitä luonnollisesti jatkaa johonkin baariin. Jösses, siis minä, joka rakastan vaellella metsissä ja kuvitella olevani Ronja Ryövärintytär tai Pocahontas vähintäänkin, haaveilen nyt vain jostain bilehile-elämästä. Toivottavasti tämä sekopäinen vaihe menee pian ohi!