Nyt jos koskaan voisi pistää tupakiksi. Mutta en vain polta, en koskaan ole, varsinaisesti. Mutta tietäähän sitä mitä siitä tulee, maistuu kamalalle ja yskin keuhkoni pitkin pihoja. Joten se siitäkin loistoideasta. Joskus on masentavaa olla näin "järkevä".

Yritin alkaa katsomaan elokuvaa, sinnittelin puoli tuntia ja sitten en enää jaksanut seurata. Olin nähnyt leffan kyllä aiemminkin, mutten muistanut pahemmin mitään. Sitten yritin alkaa nukkumaan, ei nukuttanut. Päätin lähteä kävelylle, kävelin 10 minuuttia ja sitten sekään ei enää huvittanut. Nyt istun taas tässä ruikuttamassa kuin mikäkin pelle.

Aika ja elämä menee hukkaan haaveilemalla jostain sellaisesta mitä ei voi saada. Tiedän sen. Ei ole mitään tolkkua kuluttaa vapaa-aikansa sohvalla maaten, kuunnellen nyyhkymusiikkia ja vuodattaa siinä vieläpä kyyneliäkin. Aikuinen ihminen. Säälittävä.

Ajattelen, että ongelmani miessuhteissa on se, että en saa niitä joihin retkahdan pahiten ja minuun retkahtajat taas ovet enimmäkseen sellaisia, joista en niinkään välitä. Mutta retkahtaisinko jos saisin? En voi tietää mitä niistä jutuista olisi tullut, jos olisinkin saanut mahdollisuuden. Ehkä ei mitään. Hyvinkin olisi voinut käydä pian taas niin, että olisin huomannut ajattelevani, että eihän tuo olekaan sellainen kuin luulin ja ei tästä mitään tule.

Eikä! Eihän tällaisia ole mitään järkeä pyöritellä päässään. Mutta kun en osaa olla pyörittelemättäkään. Jos hetkeksi osaankin niin heti tulee joku ihminen tai asia vastaan, joka muistuttaa tilanteesta ja jostain ja sitten alan taas vatvoilemaan.

Typerää, että olen tässä parin viimepäivän ajan mietiskellyt, että mikä minussa on vikana kun en kelpaa? Vaikka yksi haluaisi vielä jatkaa suhdetta ja toinen osoitti kiinnostustaan, mutta siitä ei ymmärrettävästi voinut sen kummempaa tulla. Silti tunnen itseni niin kelpaamattomaksi. Jaksa mitään itsesäälittelyä.

Pitkän tähtäimen suunnitelmani on seuraavanlainen: elän vielä jonkun aikaa, sitten kuolen ja lopulta mätänen. Loistonäkymät. Kiva kun on mitä odottaa.

No tämmöinen päivä taas. Typerää ja turhaa itsesäälittelyä vähintään yhtä typeristä asioista. Ei vaan jaksa kanniskella nyt mitään maailman murheita harteillaan. Ja kun olo on kurja, se on, ihan sama miksi.

Kielellinen ilmaisuni on yhtä kankeaa kuin ajatukseni juoksu. En vaan jaksa nyt mitään hienosäätöä. Tässä ei nyt hittovie ruveta niitäkin asioita viilailemaan.

Unettomuus ja ruokahaluttomuus, mikä lyömätön kaksikko. Ei ihme, että on ihan pihalla.