Voiko enää poukkoilevammaksi ihminen mennä? Tänään taas kaikki on niin maan mainiosti, loistavaa, mahtavaa ja selvää. Se eilinenkin haikailuhaksahdus... Sitä tunnetta minä vaan kaipaan, enkä ketään erityistä ihmistä. Hiton romanssiaddiktipelle!

Nyt voisin vaan tanssia kunnes sydän poksahtaa. Tahdon tanssia! Vähän on kyllä ollut vilustunut olo jo muutaman päivän, mutta ei malta lepäillä. Eipä tosin ehdikään.

Olen toheloinut tänään ties mitä ja ihmiset pitävät minua varmasti täysin pimahtaneena kahelina, mutta enää ei jaksa kiinnostaa. Jos en kelpaa tällasena sekopäänä kuin olen niin couldn`t care less.

Tahdon vaan...jotain. Olla vapaa ja rakastaa ketä haluan. Vaikka kaikkia. Olla hyvä. Olla iloinen. Olla surullinenkin joskus, hiukan.

Tahdon rakastaa sellaisia, joita kukaan ei rakasta. Tahdon, että minulla on aina aikaa kuunnella sellaisia, joita muut eivät ehdi kuuntelemaan. Että rakastaisin ja kuuntelisin kaikkia, aina.

Olen maailmoja syleilevällä päällä taas jälleen. Tänä kesänä sitä on sattunut, silloin tällöin.