No niin, nyt ollaan sitten tässä. Torstaipäivässä. Eilinen muuttui lopulta ihan siedettäväksi iltaisen pitkän ja terapioivan kävelyn ansiosta. Pitää muistaa nyt käydä useinkin näillä terapiakävelyillä ennenkuin alkaa olla muka liian kylmä. Niin ja kiitos kuuluu myös ymmärtäville kommentoijille. :) Ihanaa, kun joku ymmärtää!

Tänään tuolla suuressa julmassa maailmassa oli jo hippusen helpompaa.

Aamut eivät vain jotenkin toimi. Tai tuo lähteminen. Vaikka miten aikaisin heräisin, niin silti onnistun lähes aina sähläämään lähtemisessä, yhtäkkiä viimetingassa keksinkin alkaa vaihtaa vaatteita ja sitten pitää vielä käydä vessassa ja juoda vettä ja pitää vielä tarkistaa tuhat ja sata saturaista kertaa, että onko kaikki mukana ja jos ei ole niin sitten juostaan ympäri kämppää etsimässä kiroillen ja hikipäissään. Siinä paniikissa sitten penkoessaan tietysti vielä joko a) hajottaa jotain b) iskee varpaansa yms. tai c) kadottaa samalla jotain muuta tärkeää. Kaikesta tästä hirveästä stressailusta huolimatta ratikkapysäkillä huomaan kännykän yms. jääneen tai mietin jäikö kahvinkeitin päälle ja sitten taas kipikapi takaisin. Sitten joutuu juoksemaan taas hippulat vinkuen ja hävettää kun saapuu aina paikalle hikikarpalot otsalla ja ylähuulella kimmeltäen. Tällä tavalla asiasta kirjoittaessa aamuni vaikuttavat kerrassaan hupaisilta, mutta eipä sitä silloin aamuisin paljoa naurata. Pitäisi jotenkin yrittää varata enemmän sitä aikaa niihin lähtövalmisteluihin, eikä netissä surffailuun ja kahvin pohjattomaan kittailuun. Niin, jotenkin, mutta miten?!

Kiire. Ihan hyvä kai. Nyt. Välillä. Pakko toimittaa asioita. Asiat aina kasautuvat. Ihan hyvä nyt, että ei ehdi liiaksi märehtiä oman navan ympärillä. Kunhan kuitenkin jostain saisi revittyä aikaa ihan vain oleiluun ja ihmettelyyn ja ystäville. Pää hajoaa kun on liikaa aikaa tai kun sitä on liian vähän. Nykyään sitä kyllä hervemmin on liikaa. Sinänsä en voi valitella kiireestä. Itseaiheutettua. Mutta joskus se vain on niin, että unelmiensa eteen joutuu tekemään töitä ja paljon. Olen niin kyllästynyt vain haaveilemaan, että olen valmis puurtamaan niska limassa vedellä ja näkkileivällä, että vihdoinkin unelmani toteutuisivat. Tietysti pitää myös pitää huoli siitä, että jaksaa sitten vielä nauttia niistä saavutuksistaan. :) Joskus näin. Eipä tässä kauaa onneksi tarvitse pinnistellä. Kohtahan tämä vuosi on jo pulkassa.