Touhukasta maanantaita vaan ja alkanutta lokakuuta. Hyvä ja ei hyvä. Siivotessaan huomaa vain jatkuvasti uusia "kolosia", jotka pitäisi järjestellä ja kiillottaa, lenkkeillessään löytää uusia polkuja, jotka pitäisi valloittaa ja opiskellessaan löytää uusia asioita, jotka pitäisi lukea ja tutkia ja pureskella palasiksi. Teen miten paljon hyvänsä on silti sellainen olo, että en ole tehnyt tarpeeksi tai olisi vielä niin paljon tehtävää kuitenkin. Mites se menikään: 'Eivät ne työt tekemällä lopu'...tai jotain sellaista.

Tänään olenkin siis tehnyt kaikkea tuota edellä mainittua ja paljon. Silti sellainen olo, että pitäisi tehdä enemmän. Uhrata vielä enemmän tuohon opiskeluun varsinkin. Luultavasti huomenna en jaksa kummoisempia pitkän yliopistopäivän jälkeen, joten kai sitä voisi samoin tein valvoa niin pitkälle kuin vaan virtaa riittää ja opiskella. Jotenkin olen alkanut liikaakin vaalimaan tätä kaikenlaista tasapainoa kaiken suhteen, että pysyisi järki ja terveys kasassa, että pidän pikkutarkasti kiinni yöunista ja muusta sielun ravinnosta, kuten vapaa-ajasta. Pelkään että jos alan karsimaan jostain, tulen heti sairaaksi tai hulluksi. Ei kai se nyt tapa jos joskus vähän tinkii jostain opiskelun hyväksi? Onhan tästä jo ihan omakohtaisia kokemuksia elämän varrelta, että ei tapa. Eihän se pidemmän päälle kovin mukavaakaan ole, mutta joskus on vain tehtävä uhrauksia. Tuntuu vain jotenkin kurjalta, että vaikka opiskelisikin paljon, niin se ei poista stressiä, vaan jopa päinvastoin lisää sitä. Tietysti sitten jälkeenpäin on aina parempi olo, kun on selviytynyt ja suoriutunut ja tietää antaneensa kaikkensa. Ei tarvitse ainakaan voivotella ja valitella laiskuuttaan ja saamattomuuttaan.

Elämä: Opiskelu, kauko(epäsuhde)ihastus, ystävät, (tulevan) odotus. Tällä hetkellä vain kammoksuttaa miten selviän järjissäni ja terveenä tämän vuoden loppuun, mutta jos selviän, niin sitten voin kai toivoakseni onnitella itseäni, ottaa iisimmin ja ehkäpä varmistella, voisiko UM:stä olla johonkin vakavampaan. Mutta nyt on pelkästään plussaa, että UM on siellä missä on, koska ei tässä olisi aikaa ketään nähdä ja suhdetta viritellä. Ja stressin kasvun myötä on romantiikka tästä tytöstä kaukana.

Ei muuta kuin sulkakynä käteen ja takaisin 'tutkijan kammioon'.