Maisemissa näissä jälleen. Reissu meni sinänsä ihan kivasti, tosin käteen jäi ihastuminen ukkomieheen ja päätös lopettaa oma suhde. Ei tämän ukkomiehen takia, vaan ylipäätään reissu sai silmäni aukeamaan ja ymmärtämään, että todella ansaitsen parempaa.

Hieno homma. Jälleen yksin. Jälleen epätoivoisesti ihastunut johonkin mitä ei voi saada. Jälleen tätä samaa helvetin soppaa. Jälleen tätä elämäni tarinaa, näinhän se aina vaan menee.

No, yksin on hyvä olla. Tykkään olla yksin. Voin taas keskittyä viemään asioita eteenpäin, sellaisia asioita, jotka ovat vain kiinni minusta, eikä kenestäkään muusta. Voin tehdä paljon kaikenlaista, mille nyt ei ole jäänyt tarpeeksi aikaa. Ja voin katsella silloin tällöin romanttisia hömppäleffoja ja haaveilla kenestä haluan.

Nyt sitten vain odottelemaan, että ehkä joskus kohtaisin arvoiseni miehen, jolla olisi samansuuntaisia unelmia kuin minulla ja jotain yhteistä. Ei minua odottelu haittaa, koska en kuitenkaan koe odottavani mitään. Näinkin voin elää, yksin.

Hmm... en oikeastaan nyt edes täysin ymmärrä mitä kirjoitan tai mitä edes ajattelen. Päässä poukkoilevat ristiriitaiset tunteet. En tiedä mitä tunnen. En ole surullinen, ainakaan vielä, mutta en onnellinenkaan. Olen irrallinen, ainoastaan.

Ehkä nämä ajatukset tästä taas selkiytyvät kun pääsen kunnolla kotiutumaan ja rutiineihin kiinni. Nyt olen vain poukkoileva, irrallinen ja yksin.