En tahdo olla tällainen mitä olen tänä kesänä ollut.

Minulla on ollut tänä kesänä kaksi yhdenillan juttua. Olen todennut jo aikapäivää sitten, että yhdenillan suhteet eivät ole minua varten, että en saa niistä mitään. Olin jo ajatellut, että ne jutut saavat olla taakse jäänyttä elämää, mutta kappas vaan, siinä sitä taas heräillään jonkun vieraan miehen vierestä. En sentään koskaan ole herännyt kenenkään kammotuksen vierestä, mutta kuitenkin. Ehkä olisi hyvä jos heräisin, ehkä se olisi sitten todella viimeinen niitti, jos nyt ei vielä. Yhdenillan suhteet eivät nyt sinänsä ole mikään ihmejuttu. Aika monillahan niitä on ainakin silloin tällöin jos on pitkään sinkkuna.

Oikeastaan tuntuu, että en voi ruoskia itseäni kuitenkaan liikoja tämän takia. Että olen juhlinut tavallista enemmän ja railakkaammin tänä kesänä, että on tullut oltua yhdenillan suhteissa, että olen pari kertaa polttanutkin humalassa. Ei se nyt niin syntistä kuitenkaan ole. Kunhan tästä ei nyt jää mitään vuosien vaihetta päälle. Että ymmärrän lopettaa.

Omituista, nyt kun asiasta kirjoitin, niin ei tunnukaan oikeastaan yhtään pahalta enää. Miksi minun täytyisi potea syyllisyyttä tästä? En ole tehnyt kenellekään mitään ikävää. Itsestänikin kyennyt lopulta pitämään suht hyvin huolta, vaikka toki huonostikin olisi muutama kerta voinut käydä.

Rauhoittuminen pidemmän päälle ei varmaankaan tule olemaan helppoa, kun tähän vauhtiin on tottunut. Pitää vain paeta vaikka vanhempien nurkkiin viikonloppuisin tai sopia menoja lapsellisten ystävien kanssa, että ei tule lähdettyä taas turuille hummaamaan. Siitä se sitten lähtee, hiljalleen. Ja olisi ihan suotavaa saada hiukan rahaakin säästöön. Ja saada toimiva pää. Ja olla ehkä hieman tylsempää seuraa.

Tämä oli nyt vain tällainen vaihe ja nyt se on ohi. Nyt alkaa uusi vaihe, millainen, sitä en osaa vielä sanoa.