Uuden alku on vanhan loppu.
Kiitos Anis kommentista! Tassa olenkin miettinyt etta alkaakohan tama blogi tulla nyt lyhyen elinkaarensa paahan? Alun alkaen tata tarvitsi lahinna epamaaraisiin tuntemuksiin vanhassa suhteessa, kriiseilyn purkuun, epamaaraisen kaukosuhdekaipailun jauhamiseen ja ylipaansa piristamaan opiskelujen ja toiden tayttamaa tylsahkoa arkea. Nyt arki on kaikkea muuta kuin tylsaa ja kaikki elaman osa-alueet ovat kerrankin niin mallillaan kuin olla ja voi, etta osaisi tai edes haluaisi syventya mihinkaan kovin henkeviin ja vaikeisiin elaman probleemoihin. En oikein nae mitaan tarvetta kayda taalla vahan valia hehkuttamassa tuoretta suhdetta ja en oikein osaa kirjoittaa jos ei ole mitaan ongelmia mihin etsisin ratkaisua ja olen nyt vain aivan liian onnellinen ollakseni kovinkaan filosofinen.
Elamani on todella muuttunut viimeisen parin kolmen kuukauden aikana lahes taysin. Olen tietysti edelleen sama vanha mina ja minulla on samat vanhat rakkaat ihmiset Suomessa, mutta muuten. Muuten kaikki on toisin. Tietysti valmistelin tata muutosta hissukseen pitkin syksya ja alkutalvea ja valmentauduin henkisesti parhaan kykyni mukaan, mutta eihan sita tuolloin voinut kuitenkaan tietaa miten asiat menevat. Kuvittelin tuolloin tuntevani enemman UM:aa kohtaan ja jotain silla saralla. UM:n kanssa oli toki mukavaa olla, mutta se tietynlainen kipina puuttui. Ei se vaan toimi jos heti suhteen alussa tai jo ennen varsinaista alkua ollaan yhdessa kuin joku ikivanha elakelaispariskunta, eika paljoa puhuta oikein mistaan tarkeasta ja ainoat hellyyden osoitukset tapahtuvat illalla pimeassa peiton alla. Ei ei ei. Ei minulle kiitos. Tuoreen rakkauden kanssa kaikki on toisin. Kaikki on juuri sellaista kun olen kuvitellut etta talta rakkauden pitaisi tuntua tai rakastumisen. Hellyyden osoituksille ei nay loppua, han saa minut tuntemaan itseni maailman ihanimmaksi ja kauneimmaksi naiseksi maan paalla, vaikka en olisi suihkua nahnyt moneen paivaan ja nena punottaisi flunssasta. Kaikesta voidaan puhua niin etta ei ole jaanyt mitaan epaselvyyksia mistaan asiasta joka jaisi kaihertamaan ja vaivaamaan mielta. Yritan vakipakolla jarjestaa enemman omaa aikaa itselleni, koska mielestani ei ole hyvaksi olla nain tiiviisti yhdessa ja ajattelen, etta tarvitsen omaa aikaa, mutta kun nautin siita niin spesiaalista omasta ajastani niin kaipaan vaan hanen luokseen ja han ilmiselvasti kaipaa myos minua. Ja tama oma aika on suunnilleen yksi yo erillaan kerran tai pari viikossa, ja tietysti tyoajat, mutta kuitenkin ollaan todella paljon yhdessa. Olen vain niin tottunut elamaan yksin, etta olen ihmeissani kun en ole juurikaan ahdistunut tasta tiiviista yhdessaolosta. Tiedan toki, etta arki koittaa suhteessa kuin suhteessa ennemmin tai myohemmin, mutta yleensa minulla tuppaa jo ensimmaisen viikon aikana ilmaantumaan jotain pienia epailyksia tai toisesta ilmenee jotain huonoja puolia ja mietin etta tasta voi tulla ongelma myohemmin ja niinhan siita yleensa myos tulee, mutta tassa suhteessa ei ole ilmennyt viela mitaan sellaista minka kokisin voivan muodostua ongelmaksi myohemmin. Tietysti eihan tassa viela olla oltu yhdessa kuin pieni hetki vasta, mutta itseni ja edelliset suhteeni tietaen jotain olisi varmasti jo ilmaantunut, joka paljastaisi todelliset tunteeni. Minulla kun on ollut vaikeuksia tunnistaa tunteitani. En ole osannut sanoa olenko rakastunut, ihastunut, vahan viehattynyt jostain, viehattynyt siita, etta joku osoittaa kiinnostustaan minuun vai mista on ollut kyse, mutta nyt tiedan etta olen rakastunut.
Mita asumisongelmiini tulee, han sanoi teettavansa minulle avaimen hanen asuntoonsa. Nyt jo periaatteessa asun hanen luonaan, joten ei ole tarvinnut karsia ankeasta asunnosta. Hanen asuntonsa siis on monin kerroin viihtyisampi kuin omani. En ole millaan muotoa itse ollut tuppaamassa sinne vaan mennyt sinne vain jos han on pyytanyt, mutta han onkin pyytanyt sinne joka paiva ja tietysti myos yoksi. Lisaksi han on alkanut jo katselemaan meille isompaa yhteista asuntoa. Hui! Tiedan, etta asiat menevat kovalla vauhdilla eteenpain, mutta kun tuntuu silta niin mika estaa? Olen myos kaynyt sen verran useita ja erilaisia suhteita lapi, etten hyppaisi vaan rakkauden sokaisemana vailla jarjen haivaa johonkin alyttomaan yritykseen. En ole enaa mikaan parikymppinen, jonka pitaisi hissukseen katsella markkinoita ja nauttia vapaasta sinkkuelamasta. Tunnen olevani perheen perustamisiassa ihan henkisestikin, ei vain numeroin, ja ensimmaista kertaa tuntuu silta, etta olen loytanyt sen miehen jonka kanssa perheen voisin perustaakin ja olen myos 100% valmis. Noin kymmenisen vuotta sitten koin loytaneeni myos sellaisen miehen, jonka kanssa voisin perustaa perheen, mutta silloin en ollut viela mitenkaan henkisesti valmis. Jotenkin on sellainen tunne, etta vuoden parin paasta voisin olla jo perheellinen aiti-ihminen. Siis mina, joka viela kesalla tunsi olevansa taysi teini? Jannaa ajatella, etta jos en olisi uskaltanut ottaa tata askelta kohti tuntematonta tutusta ja turvallisesta elamastani Suomessa elaisin nyt aivan samanlaista elamaa kuin aina ennenkin. Kokkisin yksinani kotona vuodattaen ankeaa elamaani, notkuisin viikonloppuisin baareissa kavereiden kanssa, joskus olisi tietysti hulvattoman hauskaa, mutta usein tuntisin itseni vain yksinaiseksi ja ulkopuoliseksi ja menettaisin kerta toisensa jalkeen toivoni loytaa kunnon miesta ja oikeaa rakkautta. Olen taysin tietoinen siita, etta voin pian tulla taalta hanta koipien valissa takaisin Suomeen nuolemaan haavojani, mutta sellaisia asioita ei vain voi varmaksi ennustaa. Tapahtuu jos tapahtuu. Yleensa joku intuitio on varoittanut jo varhaisessa vaiheessa, etta tama ei ole nyt sita mita olen etsinyt, ja etta vaikka ihastusta onkin ilmassa niin tama ei ole se jonka kanssa nakisin pitkan tulevaisuuden yhdessa. Mutta taman kanssa naen sen, todella naen sen. Siirappista, mutta tama vain tuntuu kohtalolta.
Elama hymyilee vihdoin rakkauden saralla ja muutoinkin. Varmaan alan taas kirjoittamaan kun ongelmia alkaa ilmaantua. En viela ole varma tulenko jatkamaan blogimaailmassa vaiko yksityisessa paivakirjassa, kuitenkin kun tarvetta ilmaantuu, tarvitsen ehdottamasti uuden paivakirjan, oli se sitten blogi tai kannellinen kirja. Minulle uuden alku merkitsee uutta paivakirjaa. Mutta jos tassa joskus alan uuteen blogiin kirjottamaan teen sen varmasti tiedettavaksi taalla ja muutoin ja samalla nimella tulen kirjoittelemaan.
Hei vaan ihanat blogiystavat ja Suuret Kiitokset kaikista kommenteista ja myotaelamisista niin iloissa kuin suruissa. Arvostan teita todella suuresti! <3 <--- Tuo on siis sydan teille, mutta tassa minun naytolla se nayttaa vain epamaaraiselta moykylta. Kaikkea hyvaa ja uskokaa ihmeisiin!!!
